Suot

Suomen suurin hiilivarasto

Suomen soihin, metsiin ja maaperään kätkeytyy lähes ihmiskunnan yhden vuoden hiilidioksidipäästöjä vastaava määrä hiiltä. Tästä kaksi kolmasosaa eli hiilenä laskien vajaat kuusi miljardia tonnia on soittemme turpeessa.
 
Soistamme kaksi kolmasosaa on ojitettu, 250 000 hehtaaria pelloiksi ja 5,5 miljoonaa hehtaaria talousmetsiksi. Turvepellot muodostavat vain pienen osan Suomen maatalousmaasta. Ne vapauttavat kuitenkin vuosittain ilmaan 1,6 miljoonaa hiilitonnia vastaavan määrän kasvihuonekaasuja, eli kuusi hiilitonnia per hehtaari. Epäonnistuneella tavalla metsiksi ojitetuilta soilta pääsee ilmaan noin puolitoista tonnia hiiltä hehtaaria kohti vuodessa.
 
Kaikki turvepellot sekä ehkä noin kaksi ja puoli miljoonaa hehtaaria metsiksi ojitettuja soitamme kannattaisi palauttaa luonnontilaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tämä olisi hyvä ja halpa tapa eliminoida iso osa Suomen kasvihuonepäästöistä, sillä luonnontilaiset tai ennallistetut suot ovat hiilinieluja. Niiden hiilivarasto kasvaa hehtaaria kohti 250 – 300 kg vuodessa.
 
Myös ennallistettuja soita on mahdollista hyödyntää taloudellisesti. Niille voidaan asentaa aurinkovoimaloita ja suon pintakerroksen rahkasammalta voidaan kerätä talteen ja hyödyntää erilaisiin tarkoituksiin. Suo tuottaa pitkällä aikavälillä viisikymmentä kertaa suuremman määrän biomassaa, jos siltä kerätään rahkasammalta eikä turvetta.
 
Hyödyntämällä soitamme järkevämmin näyttäisimme hyvää esimerkkiä myös muulle maailmalle. Maapallon soihin on varastoitunut ihmiskunnan sadan vuoden päästöjä vastaava määrä hiiltä, noin tuhat miljardia tonnia.
 
 
Tiedetoimittaja, Risto Isomäki, 30.5.2022, Hanko

Teuvo Rämäsen kuvaus kuvastaan Torronsuosta:

”Torronsuolla voi kokea jokaisella käyntikerralla hyvin erilaisten sumujen ja valojen luoman taianomaisen elämyksen. Elokuisena aamuna vuonna 2019 olin ollut kuvaamassa auringonnousua syvemmällä suolla. Paluumatkalla (klo 5.40) nämä vanhat pitkospuut, utuinen taivaanranta, suon hiljaisuus ja rauha innostivat minut ikuistamaan tämän hetken, joka ei enää koskaan toistu samanlaisena.”

Muut Risto Isomäen kirjoitukset

1667285581132

Miten kasvava hiilidioksidin määrä vaikuttaa meidän fyysiseen ja psyykkiseen terveyteemme?

Punapuu Forus

Punapuut - Dinosaurusten puut sitovat eniten hiiltä

1667285581132

Jalava - Ilmasto hyötyy suurien lehtipuiden lisäämisestä Suomessa

Norsu Forus

Norsut - Maailman ekologisimmat metsänhoitajat