Pysäytämme ilmastokatastrofin kannattavasti
Rakennamme hiilineutraalia
tulevaisuutta kannattavasti
Forusin missio on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen kannattavasti skaalaamalla parempia ratkaisuja. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana olemme olleet mukana rakentamassa tai kehittämässä yli 100 aurinkovoimalaa Suomessa.
Tämän lisäksi teemme kiinteistö- ja energia-alan konsultointia ja kartoitamme uusia liiketoimintamahdollisuuksia energiatehokkuuteen, hiilensidontaan ja metsitykseen liittyen.
Skaalaamme parempia ratkaisuja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen!
Paula Laine on nimitetty Forus Oy:n hallitukseen
Laine tuo Forusille osaamista ennen kaikkea yrityksen kasvattamisesta, rahoituksesta, innovaatioiden kaupallistamisesta ja ympäristövaikutusten arvioimisesta.

Siirtyminen uusiutuvaan energiaan on asiakkaallemme vaivatonta uniikeilla palvelumalleillamme. Asiakkaamme hyötyvät uusista uusiutuvan energian ratkaisuista kassavirtaneutraalisti. Teemme voittoa siellä missä ei ole kulua ympäristön kuormitusta säästäen. Näin asiakas, me sekä maapallo voittavat yhdessä!
Asiakkaamme
Kasvavaan asiakaskuntaamme kuuluu joukko Suomen suurimpia maan- ja kiinteistönomistajia.
Etsimme asiakkaita, sijoittajia ja uusia ideoita. Asiakkaat ovat meille energiayhtiöitä, joiden palveluita he haluavat skaalata. Sijoittajat sijoittavat hankkeisiimme. Uudet ideat voivat liittyä esimerkiksi uusiutuvan energian tuotantoon Suomen ulkopuolella tai ratkaisuihin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.
Lisäksi teemme kiinteistö- ja energia-alan konsultointia.
Ajankohtaista
Vahvistamme asemaamme uusiutuvan energian edelläkävijänä uuden Advisory Boardin myötä
Suuri aurinkosähköpuisto voisi käynnistyä Lappeenrannassa vuonna 2026 – sen tuottama sähkö riittäisi 150 000 kerrostalokaksiolle
Forus ja Better Energy tavoittelevat 1000 MW aurinkoenergiaa Suomeen
Better Energy vahvistaa läsnäoloaan Suomen uusiutuvan energian siirtymävaiheessa
Ota yhteyttä!
Pohjanmaa
Matti Jaskari
matti@forus.fi
+358 40 069 4038
Varsinais-Suomi
Mikael Marisa
mikael@forus.fi
+358 40 838 8259
Kaakkois- ja Itä-Suomi
Christian Kumpula
christian@forus.fi
+358 50 306 6053